Kuntien TakauskeskusKommunernas GaranticentralMunicipal Guarantee Board

Mitä tarkoittaa, että varainhankinta on kuntien yhteistä?

Sen sijaan, että kukin kunta toimisi omana yksikkönään ja yrittäisi itse hankkia kotimaista tai kansainvälistä rahoitusta, Kuntarahoitus toimii kuntien yhteisenä varainhankkijana pääomamarkkinoilla.

Varainhankinnan takauksen järjestää Kuntien takauskeskus, jonka jäseniä kunnat ovat ja jotka takauskeskuslain mukaisesti viime kädessä vastaavat takauskeskuksen sitoumuksista.

Yhteisen varainhankinnan keskeinen ajatus on, että suomalaiset kunnat toimivat yhdessä. Yhteistoiminta koostuu varainhankinnasta ja varainhankinnan takauksista.

Varainhankinnan toteuttaa kuntien yhdessä omistama Kuntarahoitus. Varainhankinnan takauksen puolestaan järjestää Kuntien takauskeskus, jonka jäseniä kunnat ovat.

Yhteisessä varainhankintajärjestelmässä kunnat ovat keskittäneet rahoituksensa hankintaa Kuntarahoitukselle sulkematta kuitenkaan pois muita vaihtoehtoisia rahoituslähteitään.

Kuntarahoitus hankkii varoja sekä kotimaisilta että kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta ja lainaa näitä varoja eteenpäin kuntasektorille ja sosiaalisen asuntotuotannon toimijoille.

Kuntien näkökulmasta keskitetty rahoituksen hankinta tuo mittakaavaetuja, mahdollistaa ylipäänsä pienille ja keskisuurille kunnille rahoituksen hankkimisen kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta ja tekee varainhankinnan ammattimaisesti hoidetuksi.

Yhteisen varainhankinnan kautta kuntien lainoistaan maksamat korvaukset yhdentyvät. Kun kansainväliset sijoittajat näkevät Suomen kunnat yhtenä kokonaisuutena, varainhankinnan kustannus muodostuu kaikille kunnille samaksi.

Kuntien yksittäinen toiminta kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla olisi hajautuneena tehotonta. Varsinkin pienimpien kuntien olisi vaikea yksinään herättää kansainvälisten sijoittajien kiinnostusta.

< Takaisin


KTK lyhyesti

Kannanotot:

 

Kuntien takauskeskuksen lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
- Lausunto 14.12.2017
- Perustelumuistio 7.12.2017

 

Kuntien takauskeskuksen hallituksen kannanotto reformiministerityöryhmälle
- Kannanotto 19.10.2017


Kuntien takauskeskuksen lausunto valinnanvapauslakiin:
- Lausunto 16.3.2017
- Perustelumuistio 8.3.2017
- Mannisen ja Niemeläisen muistio 28.2.2017: Sote/maakuntauudistuksen valinnanvapauslakiehdotuksen arviointia

 

Kuntien takauskeskuksen ilmoitus vahingonvaarasta
- Oikeuskanslerinviraston vastaus 2.3.2017
- Tiedonanto oikeuskanslerinvirastolle 10.2.2017
- Ilmoitus vahingonvaarasta valtiovarainministeriölle 6.6.2016

 

Kuntien takauskeskuksen kannanotto kuntien yhteisen varainhankinnan turvaamiseksi maakuntauudistuksen yhteydessä:
- Tiedote 1.12.2016
- Perustelumuistio 30.11.2016


Kuntien takauskeskuksen lausunto maakuntauudistukseen:
- Tiedote 3.10.2016
- Lausunto 27.9.2016
- Perustelumuistio 22.9.2016

 

Kuntien takauskeskuksen kannanotto maakuntauudistuksen valmisteluun:
- Tiedote 25.7.2016

 

Kuntien takauskeskuksen kannanotto maakuntien perustamiseen:
- Muistio 25.5.2016: Kuntien takauskeskus ja maakuntauudistus,  näkökohtia valmisteluun
- Lehdistötiedote 25.4.2016
- Kannanottoon liittyvää valmistelumateriaalia

 

Perustuslakivaliokunnan lausunnot julkisoikeudellisten yhteisöjen omaisuudensuojasta:


Lausunnot 1921-2017


Valmisteluun liittyvää taustamateriaalia:

 

Kuntien takauskeskuksen selvitys, Johanna Hietalahti 2017:
Oikeushenkilöiden omaisuudensuoja perustuslakivaliokunnan julkisyhteisöihin liittyvissä lausunnoissa 1921-2013

 

Valtteri Immosen
Kuntien takauskeskukselle
tekemä selvitys 2017:

Selvitys kunnallisista omaisuussiirroista Pohjoismaissa

 

Valtteri Immosen notaarityö 2016:
Omaisuuden suoja asukkaiden itsehallinnossa


Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle maakuntain itsehallinnosta sekä lääneistä ja maakunnista, "Ståhlbergin mietintö":

Lainvalmistelukunnan julkaisuja 1930 (1)

 

Ehdotus lainsäädännöksi kunnallislakien niiden säännösten muuttamisesta, jotka koskevat kuntain yhteistoimintaa perusteluineen, "Ugglan-Malisen mietintö":
Lainvalmistelukunnan julkaisuja 1929 (1)

 

HE 12/1943 Keskussairaalalaiksi


HE 70/1947 Keskussairaalalaiksi ja terveydenhoitolain muuttamisesta


Tuberkuloosilaki 649/1948


HE 73/1965 Laiksi kunnallisista yleissairaaloista

 

 

 
Kuntien takauskeskus | Yrjönkatu 11 A 1, 00120 Helsinki | puh. (09) 6227 2880 | fax (09) 6227 2882