KOMISSION PÄÄTÖKSET JA EU-VALTIONTUKI
Takauskeskusjärjestelmä on julkinen tukijärjestelmä, jonka keskeisenä tavoitteena on siirtää jäsenkuntien veropohjaan perustuvan takauksen hyödyt viime kädessä kuntalaisille edullisemman rahoituksen muodossa. Tämä toteutetaan Euroopan unionin valtiontukisääntöjen mukaisesti.
Takauskeskuslaki ilmoitettiin Euroopan komissiolle vuonna 2004. Takauskeskuksen takaus sisältää julkista tukea. Komissio kuitenkin katsoi, että takaus soveltuu sisämarkkinoille, kun tuki välittyy komissiolle ilmoitetulla tavalla takauskeskuslaissa määritetyille edunsaajille laina- ja rahoitustuotteina.
Takauskeskuksen Kuntarahoitus Oyj:lle myöntämät takaukset eivät siten ole SEUT 107.1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kiellettyä valtiontukea, kun Kuntarahoitus soveltaa takauskeskuslain säännöksiä eikä käytä takausten nojalla hankittuja varoja muuhun kuin takauskeskuslaissa säädettyyn rahoitustoimintaan.