SUOMEN KUNTATALOUDEN INSTITUUTIOT JA LUOTTOKELPOISUUS

LEHDISTÖTIEDOTE 20.12.2012

Nykyisen finanssikriisin yksi syy on luottoluokittajien osittainen epäonnistuminen tehtävässään. Luottoluokittajat ovat syventäneet luokitusmenettelyjään samalla kun poliitikot ovat ryhtyneet esittämään ajatuksia luottoluokittajien valvonnasta. Näiden kehityskulkujen myötä on ilmeistä, että luottoluokitus tulee jatkossakin olemaan pääoma- ja rahamarkkinoiden keskiössä.

Tähän kehityskulkuun nojautuen on Kuntien takauskeskus katsonut perustelluksi arvioida Suomen kuntien talouksia luottoluokituksen näkökulmasta. Arviointi tuotti nyt julkistettavan raportin ”Suomen kuntatalouksien instituutiot ja luottokelpoisuus”. Raportti on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään kuntatalouden institutionaalista viitekehystä, joka muodostuu lainsäädännöstä ja vakiintuneista käytännöistä. Toisessa osiossa käsitellään puolestaan kuntatalouksien toimintaa institutionaalisessa viitekehyksessään.

Kuntien takauskeskuksella on luottoluokitukset Aaa (Moody’s) ja AAA, negatiivisin näkymin (Standard & Poor’s). Suomen kuntien hyvä luottokelpoisuus perustuu kuntien hyvin jäsentyneille ja lainsäädäntöön perustuville vastuu- ja valtasuhteille niin kuntalaisten kuin valtiovallankin suhteen. Kunnat ovat vuosikymmenten saatossa kehittyneet omaehtoisista toimijoista entistä enemmän eduskunnan lailla säätämien palvelujen järjestäjiksi. Tätä muutosta on tasapainottanut yhteistyö valtion kanssa erityisesti ns. peruspalvelumenettelyn myötä, jossa käsitellään kuntien tehtävät ja niiden rahoitus. Suomen kuntien laajaa itsenäistä päätäntävaltaa rajoittaa puuttumismekanismi, jossa valtio osallistuu erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien kuntien talouksien tasapainottamiseen. Näin muodostunutta suomalaista kuntatalouksien toimintamallia on perusteltua luonnehtia luottokelpoisuuden näkökulmasta onnistuneeksi.

Toimintamalli on tuottanut pitkällä aikavälillä sangen vakaan ja ennustettavan kuntatalouden.

Kuntien velkaantuneisuus tulee suhteuttaa siihen vuotuiseen rahamäärään, joka kunnilla on vuosittain käytettävissä lainojen lyhennyksiin ja korkojen maksuihin. Tätä rahamäärää kuvaa lainanhoitokate (raportin sivu 31, Osa II).

Lainanhoitokatteen suhteellinen tasaisuus selittyy alentuneilla korkokustannuksilla. Niinpä lainanhoitokate oli vuonna 2000 noin 1,9, kun kuntien lainakanta oli noin 4 miljardia euroa (taulukko 7, sivu 30, Osa II).

Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2010, lainahoitokate oli kohentunut lukemaan 2,1, vaikka kuntien lainakanta oli kasvanut vajaaseen 12 miljardiin euroon. Keskeisenä syynä lainahoitokatteen kohentumiseen oli efektiivisen koron lasku vuoden 2000 lukemasta 6,2 % vuoden 2010 lukemaan 2,6 %, suurelta osin maailmantalouden yleisen korkotason alenemisen myötä. Korkotason alenemisen vuoksi kuntien korkomenot olivat vuonna 2010 noin 300 miljoonaa euroa niiden oltua vuonna 2000 noin 240 miljoonaa euroa.

Lainakanta on kohdistunut kunta-alan investointeihin. Negatiivisen vuosikatteen kuntien yhteenlaskettu negatiivinen vuosikate (ns. syömävelka) vuosittain on ollut noin 40 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
HEIKKI NIEMELÄINEN
Toimitusjohtaja
040 589 8348

Suomen kuntatalouden instituutiot ja luottokelpoisuus I: Kuntatalouden institutionaalinen viitekehys, joka muodostuu lainsäädännöstä ja vakiintuneista käytännöistä.

Suomen kuntatalouden instituutiot ja luottokelpoisuus II: Kuntatalouksien toiminta institutionaalisessa viitekehyksessään.

© Copyright - Kuntien takauskeskus